sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Ruokasuunnitelma viikolle 3

Viikonloppuna innostuimme käymään avokkini kanssa Lidlissä. Tarkoituksena oli alunperin lähteä ostamaan vain lauantaina varsin opiskelijaystävällisessä tarjouksessa olevaa Fast Hera80-protskujauhetta. Mikäli Lidlissä myytäisiin muutakin kuin karrageenia sisältävää (aiheuttaa kehossa tulehdustilan) kahvi- ja kuohukermaa, hommaisimme huomattavasti useammin ruokamme kyseistä liikeketjusta. Mutta koska aitoa, lisäaineetonta kermaa ei koko puljusta löydy, käymme nykyisin huomattavasti harvemmin asioimassa Lidlissä.

Tällä kertaa ostoskoristamme muodostui varsin proteiinirikas. Huomasimme ostoskuittia tarkastellessamme, että tulevan viikon ruoista kaikki tarvittava liha/kana/kala on jo käytännössä ostettu.

Karppiviikko nro. 3

Maanantai
Kanasalaatti tulisella currymajoneesilla

Tiistai
Kalkkunasubi (karppi)

Keskiviikko
 Juustolla kuorrutettu uuniseiti kirsikkatomaateilla

Torstai
Kanasalaatti tulisella currymajoneesilla

Perjantai
Jauhelihatäytteisiä wontoneja

Lauantai
Juustolla kuorrutettu uuniseiti kirsikkatomaateilla

Sunnuntai
Herkkutatti-jauhelihapiirakka (karppi)


Jees, näillä mennään ensi viikko. Huomenna myös viikkopunnitus. Saa nähdä kuinka käy. Ruokailujen puolesta viikko on ollut onnistunut, liikkua olisin halunnut hieman, mutta alkuviikolla tehty pienimuotoinen käden operointi jarrutti menoa sen verran, että uskaltauduin vasta tänään reippaammalle kävelylenkille. Toisaalta, en minä ennenkään ole pelkällä liikunnalla laihtunut. Kyllä se on ruoka, joka ratkaisee. Mukavaa sunnuntain jatkoa! :)

3 kommenttia:

  1. Hyvältä vaikuttaa:) kysynpä samalla tässä tuosta kermasta: mikä kerma kannattaa kahviin valita mikäli haluaa mahdollisimman puhtaan ja luontaisen löytää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys!

      Onneksi minulla on tarjota tähän helppo yksinkertainen vastaus: Etsi sellainen kerma, jonka sisällysluettelossa on vain yksi raaka-aine, kerma.

      Tällaisia tuotteita ovat mm. Valion (hyla)kahvikerma ja Maitokolmion kahvi-ja ruokakerma (myydään ainakin täällä Oulun seudulla). Mikäli haluaa todella herkutella, kannattaa kahviin lisätä loraus ihan rehellistä kuohukermaa. Pienikin määrä antaa valtavasti makua. :)

      Poista
    2. Hiukan myöhässä kiitokseni vastauksesta:) Meillä onkin ollut tuota oranssipurkkista kuohukermaa valtaosin käytössä. Tarkkana siis jatkossakin maitohyllyllä, hih!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...