keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Juustoinen kasvispaistos pannulla, nopea!

Bongattuani eilen ruokakaupasta hyvännäköisiä herkkusieniä, päätin valmistaa niistä pienen aterian ennen töihin lähtöä. Tällä kertaa valmistin todellista pikaruokaa, aikaa ruoanlaittoon meni nimittäin n. 15 min. Valitettavasti ruoka myös tyhjeni lautaselta vielä nopeammin, tuli nimittäin pirun hyvää!


Juustoinen kasvispaistos pannulla
(kahdelle)

½ punaista paprikaa
1 punasipuli
4 tuoretta herkkusientä
reilu kourallinen parsakaalin kukintoja
loraus kuohukermaa
kourallinen juustoraastetta
valkosipulijauhetta
curryjauhetta
tulista chilikastiketta
voita
suolaa

lisäksi fetajuustokuutioita ja oliiveja

Pilko kasvikset ja sienet haluamasi kokoisiksi lohkoiksi.
Sulata pannulla nokare voita, lisää kasvikset ja sienet. Freesaa niitä hetken aikaa niin, että sipuli ja paprika hieman pehmenevät. Mausta suolalla, valkosipulijauheella, currylla ja chilillä. Lisää joukkoon juustoraaste ja loraus kermaa. Sekoita tasaiseksi. Anna hautua pari minuuttia. Viimeistele annos fetajuustokuutioilla ja oliiveilla.
On hyvää!

Jos tahdot, voit lisätä paistokseen myös broilerin suikaleita!

4 kommenttia:

  1. Vau, täytyykin kokeilla :) Sulla on kivan helpon oloisia reseptejä täällä! Saattais myös mun opiskelijabudjetti riittää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ruoka kyllä todistaa sen, ettei hyvänmakuisen ruoan tarvitse olla monimutkaista ja vaikeaa valmistaa, eikä se vaadi tuntikausia. Vartissakin voi saada ihmeitä aikaan. Laadukkailla raaka-aineilla pötkii pitkälle, pienemmälläkin budjetilla. Kokeile ihmeessä, on muuten todellista pikaruokaa valmistaa! Vain mikrossa valmistuu nopeammin, mutta sitähän ei meidän taloudesta löydy. :)

      Poista
  2. Noi sun ruuat on kyllä aina niin mielettömän herkullisen näköisiä!!

    Aattelin matkia sua ja ruveta itekki tekemään viikon ruokasuunnitelmat. Tosi näppärää varmasti! Eikä tartte kaupassa miettiä mitä ostaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa!

      Suosittelen lämpimästi ruokasuunnitelmien tekoa. Pienentää stressihormonin tasoja (kun ei jatkuvasti tarvitse miettiä mitä syödä), ruokakuluja ja turhien elintarvikkeiden ostoa ainakin omalla kohdallamme!
      Aikaakin säästyy, kun jokapäiväinen kaupassa ravaaminen muutaman elintarvikkeen takia loppuu. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...