Inspiraation lähteeni päivän biisiin. Selitys alhaalla. :) |
Musiikkiyliannostus. Se on päivän sana. Tulevana musiikin alan ammattilaisena saan aina säännöllisin väliajoin musiikin päivittäisestä saantisuosituksesta yliannostuksen. Sen ansiosta tämä ylivirittinyt tila purkautuu aina silloin tällöin satunnaisella rallattelulla joko uutta säveltäen tai tuttua soveltaen, silloinkin kun vähiten sitä haluaisi. Tällä kertaa musiikin yliannostus oireili seuraavalla tavalla.
Kirjautuessani bloggeriin päässäni alkoi soimaan varmaan kaikille tuttu lastenlaulu. En edes miettinyt sanoja, ne vain pyörivät päässäni samalla kertaillesani päivän nautittuja ruokia. Alkuperäisen version mennessä suunnilleen näin:
"Yksi pieni elefantti marssi näin,
aurinkoista tietä eteenpäin.
Koska matka oli hauska niin,
pyysi hän mukaan yhden toverin."
...huomasin laulavani kappaletta mielessäni seuraavilla sanoilla:
"Viisi pientä kebakkoa marssi näin,
tzatzikin kanssa tietä suuhun päin.
Koska matka oli hauska niin,
pyysivät he mukaan vielä salaatin."
Voi kai sen ruokapäiväkirjan laulujenkin kautta kertoa. :D
klo 10
250 g maitorahkaa, 1 rkl maapähkinävoita
1 rkl kuivattuja hedelmiä/pähkinöitä
klo 14
muutama meetvurstisiivu
klo 16
kaksi kuppia kermakahvia
klo 19
viisi kebakkoa, kreikkalaisella salaatilla ja tzatzikilla,
kaksi kermakaramellia (werther original:n kaltaisia)
klo 22
5 dl yrttiteetä
Lisäksi vettä pari litraa, omegat ja D-vitamiinilisä
Kannatti muuten kirjoittaa ylös tuo rallatukseni. Ah, minkä ihanan korvamadon sainkaan hankittua pääparkaani. Ehkä keksin vielä toisen säkeistön lupaavasti alkaneeseen laulettavaan muotoon ruokapäiväkirjasta, ettei kebakko-säkeistön repeatilla luukuttaminen ala kyllästyttää. Sitä odotellessa, mahtavaa tiistai-illan jatkoa! :)
miten jaksat koko päivän jos esim syöt kaheltatoista kahvin ja sit viideltä pari makkarasiivua ja jaksat iltaan asti ja syöt sitte kunnon ruuan, miten jaksat, eikö sulla oo hirvee nälkä illalla sit? :DDD
VastaaPoistaTätä kysymystä olenkin odottanut, milloin se sieltä tulee. :)
PoistaNälkähän alkaa virallisterveellistä ruokavaliota nauttivilla monesti vaivaamaan siinä vaiheessa kun edellisestä ateriasta on kulunut muutama tunti (joskus vähemmänkin) ja verensokerit ovat laskemaan päin.
Karpatessa nälkä pääse yllättämään muutaman tunnin välein, koska verensokeri ei heittele suuntaan tai toiseen, johtuen juuri verensokeriin vaikuttavien hiilihydraattien nauttimisen vähäisyydestä. Sen takia ruokailurytmillä ei juurikaan ole väliä, syönkö kolmen vai kuuden tunnin välein.
Ruokailujen ollessa harvassa, juon silti päivän aikana säännöllisesti vettä (tai teetä), muuta en ole tarvinnut. Iltapäivällä nauttimani kahvit sisältävät kermaa, joista saa niistäkin energiaa päivän askareisiin. Hyvin olen pärjännyt. :)
Pieniä kirjoitus virheitä...
PoistaKarpatessa nälkä EI pääse yllättämään... oli tarkoitukseni
Saisko noiden kebakoiden ohjetta, näyttää hyviltä! :)
VastaaPoistaValitettavasti joudun nyt kertomaan etten ole itse kebakoita valmistanut. Suuntaapa Lidliin, sieltä pakasteosastolle. Tuote kantaa nimeä Cevapcici. Myydään 1 kg pakkauksissa, hintaa n. 6 €. :)
Poista