Suutun sulle, sunnuntai

Ei olisi pitänyt mennä kehumaan eilistä lauantaifiilistä. Tänään se kostautui. Tuplana.

1. Kastuin vesisateessa (x2) polkiessani kaupungille ostamaan urheilurintaliivejä, joita ei sitten löytynytkään.
2. Unohdin pestä uunin piirakan paistamisen jälkeen (rasvaa tippui yli), tuloksena erittäin mehevästi savuttava  uuni ja palovaroitin vaarallisen lähellä.
3. Epäonnistuin ruoanlaitossa (onneksi luovuus pelasti, ja lopputulos oli silti syötävä).

Okei, eihän nämä maailmaa mullistavia asioita ole lainkaan, mutta pienet vastoinkäymiset käyvät suuriksi, kun niitä tulee liian monta lyhyessä ajassa. Minulle kävi juuri näin.

Tarkoituksenani oli siis valmistaa iltapalaksi kasvispizzaa karpisti. Laitoin uunin lämpenemään 200 asteeseen ja aloin valmistamaan pizzapohjaa. Kaikki hyvin, tähän asti. Seuraavaksi tajusin, ettei meillä ole leivinpaperia, jolle taikina levittää. Aikani kaappeja kaiveltuani löysin rullan leivinpaperia, jota en ole käyttänyt pitkiin aikoihin. Syy siihen, miksi en ole käyttänyt käy ilmi pian.

Levitin onnellisena taikinan leivinpaperilla vuoratulle pellille, kunnes huomasin uunista nousevan höyryn sijaan varsin sankkaa savua. Sillä hetkellä muistin, että paistaessani tacopiirakkaa, sulaa rasvaa tippui vuoan reunojen yli. Tarkoituksenani oli siivota rasva heti uunin jäähdyttyä pois, mutta arvatkaa muistinko. En. Siinä sitä oltiin, kuuman savuavan uunin kanssa helisemässä. Pizzanpaisto viivästyi, hieman...Jouduin jäähdyttämään uunin, että pystyin pesemään pohjan. Siivouksen jälkeen ajattelin, kaiken olevan hyvin ja ruoanlaiton onnistuvan tästä eteenpäin. Tai ainakin luulin niin.

Lämmitin uunin uudestaan 200 asteeseen ja tökkäsin pizzapohjan uuniin. 10 minuutin päästä selvisi syy siihen, miksi en kyseistä (öhöm...Lidlin) leivinpaperia käytä. Pizzapohja oli paistunut kiinni leivinpaperiin, eikä minulla ollut mitään mahdollisuuksia saada pohjaa irti paperista. Vitutuskäyrä alkoi tässä vaiheessa nousta entistä kovemmin.

Koska olin leikannut kaikki täytteet valmiiksi, en aikonut jättää ruoanlaittoa kesken vaan jatkoin sinnikkäästi. Nakkasin täytteet pizzapohjan (jota emme ikinä tule syömään) päälle ja laitoin hökötyksen uuniin vielä vartiksi. Sen jälkeen yritin kokeilla vielä kerran, irtoaako pizza leivinpaperista. Ei irronnut. Vittu!

Luonteeni ei olisi antanut anteeksi hyvän ruoan haaskausta, joten ajattelin pelastaa sen, mitä pelastettavissa oli. Kaaputin pinnalta kaikki täytteet ja sen osan leivästä, joka suinkin mukaan tarttui. Avot, kasvispizza muuttui hetkessä kasvispaistokseksi. Valkosipulinen smetana, joka minulla oli tarkoituksena lisätä pizzan päälle, päätyi lopulta kunnon nokareeksi kasvispaistoksen päälle. Muutama rucolan lehti mukaan makua antamaan...

Vaikeuksien kautta voittoon.

Tämän jälkeen on hyvä lähteä purkamaan ylimääräisiä paineita pururadalle juoksulenkin merkeissä. See ya!