Päätin tänään olla ahkera ja kävellä töihin. :) Matkaa sinne ei ole kuin 3,5 km, mutta silti! Säästyipä autokultakin ylimääräiseltä pakkasella rääkkäämiseltä, kotona voi kuitenkin lämmittää auton ennen kuin lähtee liikenteeseen. Sovittiin päivällä avokin kanssa, että hän tulee hakemaan minut töistä ja käydään sen jälkeen kaupassa tankkaamassa ruokavarastoja. Mukaan hänen piti ottaa pari muovikassia kotoa, jotta vältytään niiden ostamiselta.
Sattuipa käymään kuitenkin niin, että avokkini unohti hakea minut! Oli kiltisti ajanut kaupan pihalle, ennen kuin oli tajunnut, että ei hemmetti, maksaja puuttuu :D No, vahinko ei ollut suuri, koska ihan ajallaan se oli silti minua odottamassa, mutta kuitenkin. Kaupan pihalle päästyämme, kysyin oliko ottanut muovikasseja mukaan. Ei ollut. Voi tsiisus mikä muisti! Tasan kaksi muistettavaa asiaa, ja silti molemmat unohtui. Ja kuka nyt voi unohtaa oman avovaimonsa töihin? Joku, joka ei halua sitä kotiin, en minä muutakaan syytä keksi :D Kaiken maailman sähläyksen jälkeen selvittiin silti kunnialla kotiin ja nyt on masu täynnä hyvää ruokaa. Näin olen tänään syönyt:
Aamupala:
tee maidolla
Lounas:
eilistä sieni-jauhelihapiirakkaa (säästyi juuri ja juuri), majoneesia, vettä 4 dl
Välipala:
2 kuppia kaakaota (tummaa kaakaojauhetta, toisessa kupissa sokeripala), mustikkarahkaa
Illallinen:
chilillä ja valkosipulilla höystettyä punakaali-salamipaistosta, 4 dl vettä, kahvi
Vielä on luvassa uuden pesuainetelineen asennus kylppäriin. Näyttää sen verran järeiltä nuo kiinnitystarrat, että luulis pysyvän. :) Eikä siihen mitään painavia juttuja tule, lähinnä vessapaperirullia, vanulappuja ym. pikkutavaraa. Sitten oiskin karppipäivä nro 16 pulkassa. Jau!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti