Aamupala:
kermakahvi + 1tl kookosöljyä
Lounas:
kinkkukiusausta, tuoresalaattia, vettä 2 dl
Välipala:
kermakahvi + vettä 2 dl
puolukka-suklaa smoothie
Päivällinen:
possu-kasvispaistosta, tuoresalaattia, 1 rkl creme fraichea
4 dl vettä, kahvi
Iltapala:
pala tummaa suklaata,
muutama maissilastu jogurtti-juustodippiä
vettä 4 dl
Vähän höpöksi meni loppuilta. Käydessämme iltalenkillä innostuttiin avokin kanssa niin kovasti aukiolevasta Salesta klo 23 aikaan, ettemme malttaneet kävellä ohi. Mukaan tarttui juuston makuisia maissilastuja ja alkoholitonta olutta. Itse jätän oluen väliin, mutta maissilastuista en aio kieltäytyä. Sallin itselleni niitä pienen kourallisen, mutta vain tänään. :)
Vai ehkä huomenna kans? ;) Ei sitä sovi turhan ankaraksi itseään kohtaan ryhtyä, muuten menee maku elämästä, terveystavoitteista ja hyvään oloon tähtäävistä pyrkimyksistä kaikkinensa. Muistathan, että olet kokonaisuus päästä varpaisiin asti ja sekä keho, että mieli tarvitsevat ravintoa säännöllisesti. :) Ravitsemustieteen opiskelijana olen vahvasti sillä kannalla, että mielen vaatimuksia ei sovi hylätä ja mitätöidä, koska se vaan kostautuu myöhemmin. Salli itsellesi herkkuhetkiä, kuten ilmiselvästi terveellä tavalla teetkin ja sen jälkeen mieliteko onkin pois päiväjärjestyksestä! =)
VastaaPoistaIlahduttavaa on kuitenkin huomata blogi, jossa pyritään terveyteen oikein keinoin, kropan vaatimuksia unohtamatta. Liian tarkaksi ei suotta kannata kuitenkaan ryhtyä, yksi elämä kun taitaa meillä kullakin olla ja jos se menee kalorien laskentaan, niin hukkaan menee, sanon vaan. (entisenä anorektikkona, himo-laskijana ja elämäni kontrolloijana) :) Jos voit hyvin, niin todennäköisesti voit silloin hyvin! ;D
Mukavaa maaliskuun alkua sinulle! P.s. Älä unohda aamupalaa, se on päivän ehdoton startti!
Kiitos ihanasta kommentistasi! Olen samaa mieltä kanssasi siitä, ettei mielen ravintoa pidä missään nimessä unohtaa. Kohdallani herkuttelu on kuitenkin helppoa. Tykkään ylipäätään hyvän makuisesta ruoasta. Minulle on nautinto saada hyvää kukkakaalimuusia, itse tehtyjä lihapullia ja nokare voita lautaselle, en aina tarvitse ns. "herkkuja", kuten karkkeja tai sipsejä ravitakseni pääkoppaa. :)
VastaaPoistaPakko myöntää, että maissilastuja jäi jokunen tällekin päivälle tuhottavaksi, mutta ihan niin kuin sanoit, ei niihin suhtaudu enää samalla intohimolla kuin eilen, jolloin ne suorastaan tuijottivat minua ja toivoivat, että nostan heidät mukaansa ankealta ruokahyllyltä :)
Mukava kuulla, että ravitsemusalan ammattilaiseksi valmistuvista kaikki eivät enää sulata nykyisiä "virallisterveellisiä" säädöksiä, jotka on suunniteltu sairastuttamaan ihminen. Jatka samalla tavalla! Kuulut suosikkeihini blogilistan puolella! :)
Mukava kuulla, että viestini välitti juuri ne ajatukset, jotka sen oli tarkoituskin välittää :) Sinun blogisi on todella esimerkillinen hyvinvointiblogi ja kerrassaan poikkeuksellinen juuri siinä, että sinä osaat todella nauttia hyvästä ruoasta hyvässä seurassa ja vaalia mielen hyvää. Omalla asenteellasi toivottavasti saat lukijatkin ymmärtämään kokonaivaltaisemman hyvinvoinnin merkityksen ja sen, ettei täydellinen kieltäymys johda kuin yhä syvempään ahdinkoon. Jos haluaa pudottaa painoa, se putoaa syömällä--syömällä oikein.
VastaaPoistaViralliset ruokasuositukset ovat menneen talven lumia ja niiden takana häärii joukko ihmisiä, joilla on juuret ja sidokset lujasti kiinni elintarviketeollisuudessa. Eiköhän tässä ole viimeisten vuosikymmenten ajan jo ihan tarpeeksi nähty, mihin nämä nykyiset suositukset johtavat. Ja se on nähty ympäri länsimaita, Britanniassa rasvattomuusbuumi sen kuin jyrrää vaan ja opettajat kehottavat meitä opiskelijoita takomaan päihimme vähärasvaisuuden mantraa. :/ Kismittää ihan, monesti tekisi mieli aloittaa kunnon väittelyt tunnilla, kun koen, että luennoitsija puhuu aivan puuta heinää. Mutta minkäs teet, yksi ihminen. Siitä olen kuitenkin vakuuttunut, että tähän maahan en tule jäämään töihin. ;)
Otit myös esille tärkeän seikan: herkut ovat kullekin omansa. On aivan naurettavaa, että meitä ihmisiä kannustetaan jaottelemaan ruoat hyviksi ja huonoiksi, kielletyiksi ja pakollisiksi hedelmiksi. Eihän sellaisesta jaottelusta seuraa kuin lissäntyviä mielitekoja. On hyvä tosiaan huomata, että myös se perusruoka voi olla harvinaisen suurta herkkua ja että ne "herkut", karkit, sipsit sun muut, ovat ihan sallittua naposteltavaa perusruoan lisäksi. Kun suuret linjat ovat kunnossa, ei ylilyöntejäkään ilmene, kun keho on saanut tarvitsemansa. Silloin kourallinen sipsejä tosiaan riittää! Nälässä kituuttaminen puolestaan johtaa pussillisen ahmaisemiseen kertapaukusta. Vaikka joskus toki sekin on ihan terveellistä :D
Kiitos kommentistasi ja kannustavista sanoistasi. On mukava kuulla, että blogillani on merkitystä lukijoille. :) Kivaa maaliskuun alkua sinulle! Kevättä kohti...
Hei, tule ihmeessä takaisin Suomeen! Kaltaisiasi ihmisiä, jotka ovat perillä todellisesta hyvästä ravinnosta ja uskaltavat puhua siitä ääneen, on täällä aivan liian vähän. Ehkä saadaan yhdessä jotain hyvää aikaiseksi, sinä alan ammattilaisena ja minä ahkerana amatöörinä :D Ihmisen terveys on asia, jonka luulisi kiinnostavan meistä lähes jokaista. En usko, että kovin paljon suurempaa virhettä on, kuin se, että johdatetaan ihmisiä tietoisesti harhaan siinä, mikä on oikeasti terveellistä, mikä ei.
VastaaPoistaRaha puhuu jälleen, valitettavasti.