torstai 23. helmikuuta 2012

Ruokapäiväkirja 23.2.

Aamupala:
vettä 2 dl
maitotee + 1tl kookosöljyä

Lounas:
kaali-jauhelihapataa, 1 rkl ketsuppia ja 1 rkl voita
vettä  2 dl

Välipala:
rahkaisa marjasmoothie
 2dl vettä 

 Päivällinen:
sama kuin lounas + 2 rkl puolukkasurvosta
2 dl vettä

Iltapala:
kermakahvi
vettä 5 dl

Tänään on ollut oikea hulinapäivä. Koska olemme vuokranneet nykyisen asuntomme opiskelija-asuntosäätiön kautta, irtisanottuamme asunnon, säätiö on ruvennut hakemaan asuntoomme uusia vuokralaisia. Tänään saimme yhteydenoton, jossa pyydettiin päästä katsomaan asuntoamme, ennen kuin käyvät allekirjoittamassa vuokrasopimuksen. Koska tiedän, että asuntotarjous pitää hyväksyä parissa päivässä, muuten tipahtaa jonon hännille, suostuin esittelemään kotimme heille huomenna. Aloitin hillittömän siivousmaratonin, joka on vieläkin kesken. Onneksi he tulevat katsomaan vasta kuuden aikaan illalla, joten armoaikaa on vielä riittävästi :D Toisaalta, mitä väliä sillä on miten siistissä kunnossa asunto on tällä hetkellä. Eihän me olla vastuussa siitä, milloin joku ottaa meidän nykyisen asunnon vastaan. Tuntuisi silti omituiselta esitellä kotia, joka on oikeasti järkyttävä läävä. Varsinkin kun edes seinä- ja lattiapinnoissa ei ole mitään kehumista. Rehellisyyden nimissä joudun kertomaan heille myös, ettei asuntoon kuulu astianpesukone, sälekaihtimet, eteisen ja keittiön kaappien uudet vetimet, suihkupääkin ollaan itse ostettu, koska asuntoon kuuluva on niin pahasti kalkkeutunut, ettei suihkuttelu sen alla juuri kiinnosta. Lisäksi liesi on tehoton, eikä uunissa pala lamppu, koska edellinen on palanut ja koko lamppu on juminut kiinni uuniin, niin ettei sitä saa edes vaihdettua :D Vampyyrille asunto olisi täydellinen, koska tänne ei paista Ikinä aurinko.

Onneksi voin sentään kertoa, että asunto on halpa, vesi kuuluu vuokraan. Lisäksi saunavuorot ja pyykkivuorot ovat ilmaiset. Palvelut ovat lähellä (isot kaupat, apteekki ja alko, mitä sitä muuta tarvitsee) :D Liikuntaintoilijalle alue on mitä mainioin, sillä liikunta- ja uimahalli ovat kivenheiton päässä, pururata lähtee takapihalta. Onhan tässä asunnossa hyvätkin puolet, harmi vain, että ne löytyvät asunnon ulkopuolelta.

Juu, jatkan nyt siivousta! Samaan aikaan hauduttelen huomisen ruoan valmiiksi. Luvassa on porsaan ulkofileepihvejä kerma-pippurikastikkeessa. Pienen pikantin lisän antaa inkivääri ja valkosipuli. nami!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...