keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Ruokapäiväkirja 30.1.

klo 11
juustoinen kasvispaistos pannulla
pari palaa tummaa (74%) suklaata
kermakahvi

klo 16
pieni pullaviipale, tee

klo 19
porsaan uunilihaa, kaalimuusia,
puolukkasurvosta
kermakahvi ja pari palaa tummaa suklaata

lisäksi vettä kolmisen litraa, maitohappobakteerikapseli, D-vitamiinilisä ja omegat

Otinpa sitten töissä tauon aikana pienen pullaviipaleen. Voi luoja, mikä virhe! Pari tuntia pullan nauttimisen jälkeen farkut alkoivat kummasti kiristää. Kurkistin alas päin, ja vau minkä raskausmahan sainkaan itselleni hankittua! Kotiin päästyäni olen juonut paljon vettä ja ottanut maitohappobakteerikapseleita. Siitä huolimatta vatsassa kiertää ja velloo. Röyhtäilystä ei ole tulla loppua. Välillä vatsaa väänsi jopa niin kovasti, että oksennus ei ollut kaukana. Hui! Kuukausi ilman vehnää ja tässä lopputulos. Ehkä jatkossakin kierrän gluteenit kaukaa, ei ole minun juttu.
Pahinta tässä koko hommassa on se, etten edes nauttinut pullasta niin paljon kuin aluksi kuvittelin. Paljon enemmän nautin uunissa neljä tuntia hautuneesta porsaan uunilihasta, puolukkasurvoksesta ja kaalimuusista.

Tässä sitä viisastuu, matkan varrella.

7 kommenttia:

  1. Jessus, mä kyllä lupaan käsi sydämellä alkaa karppaamaan, jos voi syödä noin vähän päivän aikana. Eikö tosta jää paljon energiavajetta? Pystytkö harrastamaan liikuntaa noilla syömismäärillä? Entä tekeekö sun mieli syödä ihan muuten vaan, vai pysyykö olo kylläisenä oikeesti ton viisikin tuntia? Itselläni on ihan maksimiraja neljä tuntia syömättä, sitten alkaa jo pyörryttää ja vaikka mitä :D
    Anteeksi nää kyselyt, mutta oon ite ollut aina vähän "karppivastainen" ja aatellut että jos syön hiilareitakin monipuolisesti, syön tarpeeksi terveellisesti ja laihdun. Nyt kuitenkin tulokset on ihan toista ja oloni on tosi turvonnut.
    Entä putoaako sun paino koko ajan tasaisesti? Luulis että normipainoisenkin paino tippuis tolla ruokavaliolla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko korjata nyt tähän että aloin lukee sun blogia vähän laajemmin, niin ratkes tuo painonpudotusongelmakin... "Kiihdyksissäni" kirjoitin ton kommentin sen kummemmin lukematta blogia eteenpäin, sori :D

      Poista
    2. Silloin kun kaloreita olen laskenut, päivässä on tullut syötyä n. 1200-1500 kcal. Silloin tällöin pidän ns. tankkauspäivän ja syön hieman reilummin (myös hiilihydraatteja). Hyvin on tuntunut virtaa riittävän.

      Liikuntaa harrastan suht säännöllisesti, mikään himotreenaaja en ole. Ehkä ennemmin semmoinen peruskuntoilija. Kävelen lähes päivittäin 4-7 km, teen lihaskuntoa kotoani löytyvillä välineillä, pyöräilen kesäisin helpostikin 20 km päivässä. Hiilihydraattien vähentäminen ei ole vaikuttanut liikunnan määrään, yhtä paljon liikun kuin ennenkin, ellen jopa enemmän. Ainoa hidastava tekijä minulla on lähinnä astma (lääkkeitä en enää tarvitse, mutta rajoittaa silti). Se minkä olen huomannut omalla kohdallani on ,että jaksaminen on riippunut paljon siitä, kuinka paljon vettä olen juonut päivän aikana. Juon päivässä vähintään kaksi litraa vettä pitääkseni huolta kropastani.

      En nyt tarkalleen tiedä mitä tarkoitit tuolla blogiini tutustumisella (mitä tekstejä luit, mistä aiheista) ja kuinka oma painonpudotusongelmasi ratkesi, haluaisitko valaista minua asiasta vielä? Vastailen silti tunnollisesti esittämiisi kysymyksiin. Samaisia ajatuksia herää varmasti monessa "karppivastaisessa". :)

      Taisin peräti edelliseen ruokapäiväkirjaan kommentoidakin, että verensokerin vaihtelu on karpatessa vähäistä. Vähähiilihydraattisen ruoan ansiosta verensokeri ei pääse kohoamaan, eikä myöskään laskemaan rajusti. Nälkähän johtuu juuri tästä vaihtelusta, laskusuuntainen verensokeri herättää nälän tunteen. Kroppan huutaa lisää energiaa, eikä halua siirtyä polttamaan kehon omia rasvavarastoja (mitä jokainen laihduttaja todella haluaa ja tarvitseekin). Voin siis hyvin olla pitkiäkin aikoja syömättä, sillä verensokerit pysyvät suht tasaisena pitkisitä ruokailutauoista huolimatta. Kun ei ole sitä, joka nostaa sokereita, ei ole myös sitä, joka laskee niitä (insuliinia). Yksinkertaista, eikö? Tankkaan päivän energiatarpeen silloin, kun se itselleni parhaiten sopii. Yksi isompi ateria päivässä, pari pienempää, näin se yleensä kohdallani menee. 2-4 kuppia kermakahvia päivässä (joskus kookosöljyllä terästettynä) ja paljon vettä. Muuta en ole juuri tarvinnut.

      Mikäli olet tähän asti syönyt reilummin hiilihydraatteja, uskoisin kuvailemasi tunteen pyörryttämisestä johtuvan mitä luultavimmin verensokerin laskusta liian alhaiselle tasolle. Insuliini laskee verensokeria alle normaalin tason, joka aiheuttaa huonovointisuutta. Tulee pakottava tarve saada jotain makeaa, runsasenergistä, äkkiä.. onko tuttua? Kuten aiemmin mainitsin vähähiilihydraattinen ruokavalio tasoittaa verensokerin vaihtelua ja sitä kautta vähentää esim. mainitsemiasi liian alhaisen verensokerin aiheuttamia oireita.

      Painoa lähdin varsinaisesti tiputtamaan 2010 tammikuussa, painoa oli tuolloin 72 kiloa. Oltuani tiukalla karppilinjalla reilun kuukauden, painoin 5 kiloa vähemmän ja siinä ollaan pysytty. Viime vuonna halusin vielä nitistää muutaman kilon, nekin lähtivät nätisti. Sen jälkeen otimme ruokavalion kanssa liian iisisti, alkoholiakin kului jonkin verran enemmän (opiskelijoita kun olemme... mikä tekosyy), painoa tuli pari kiloa takaisin. Tällä kertaa otan ne lopullisesti pois ja nykytilanne vaikuttaa varsin lupaavalta. Reilu kolme kiloa kuukaudessa on lähtenyt. Paino on tippunut tasaisesti n. puolen kilon viikkovauhtia, mikä sopii minulle enemmän kuin mainiosti (olen kuitenkin normaalipainoinen).

      Mikäli koet, ettei nykyinen ruokavaliosi toimi, vointi on huono ja turvonnut, suosittelen lämpimästi kokeilemaan vähähiilihydraattisempaa ruokavaliota. Mikäli haluat viedä homman vielä pidemmälle voit harkita myös gluteenin jättämistä pois ruokavaliosta. Kunhan maltat etsiä ja varsinkin kokeilla ennakkoluulottomasti uutta, saatat löytää avun vaivoihisi ihan ruokavalion muutoksella. Mikäli nykyinenkään ruokavaliosi ei toimi, ei sinulla ole mitään menetettävää. Tsemppiä! :)

      Poista
    3. Oi kiitos paljon kattavasta vastauksesta! Tarkoitin tuolla tutustumisella, että huomasin vasta nyt tuon painonseurannan tuossa sivupalkissakin... lisäksi oon tässä nyt selaillut postauksia taaksepäin jonkin verran.
      Tosiaan en tunne syöväni oikein. Olen jatkuvasti väsynyt, tekee mieli napostella sitä sun tätä ja vaikka oon nyt vetänyt tiukkaa linjaa, ei sekään ole ollut tarpeeksi. Oon itse huomannut proteiini lisäämisellä ruokavalioon et pysyy nälkäkin paremmin poissa. Mutta että noin hyvin... Mun kun tekee jo kahden tunnin päästä mieli syödä jotain, useimmiten leipää/muroja tms. helppoa.

      Mun suurimmat ennakkoluulot liittyy varmaan lihaan ja rasvaan. En oo kauhee lihafani(eettiset syyt ja makutottumukset...), mut kala ja kana menee yleensä, muukin liha silloin tällöin.
      Lisäksi oon ymmärtänyt, että karpatessa saa just oikeeta voita käyttää "vapaasti". Ite oon juurtunut kevyttuotteisiin, vaikka tiedän niissä olevan paljon huonoa. "Oikea voi" sana tuo mulle mieleen pelkkää epäterveellisyyttä enkä tiedä pääsenkö sen ja monen muun kynnyksen yli :/
      Mutta aion kokeilla ihan vaan sun blogis innoittamana! Lisäksi opistolla mulla on rutkasti aikaa iltaisin opetella kaikkia uusia ruokia ja opetella valmistamaan vähähiilihydraattista pöperöä.

      Poista
  2. Hei taas :)

    Hei mun on pakko kysyä sulta yhtä asiaa: onko karppaus koskaan aiheuttanu sulle väsymystä?
    Mä oon karpannu nyt kuukauden, ja parin viikon aikana mulle on iskeny väsymys. Lisäks oon huonotuulisempi ja loukkaannun entistä herkemmin.
    Enkä keksi muuta syytä ku karppaus, joka on uus juttu mun elämässä.

    Onko sulla samanlaisia kokemuksia?
    Toisaalta taas oon nauttinu siitä ku ei oo ilmavaivoja, ja vaa'an luvut on menny kivasti alaspäin :)

    -C

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa C!

      Hienoa, että kysyt reippaasti apua, etkä jää yksin vaivasi kanssa! Mikään ravitsemusammattilainen en tietenkään ole, mutta autan tottakai parhaani mukaan. :)

      Rupesin miettimään, olenko ollut karppauksen aloitettuani tavallista väsyneempi/ärtyneempi. Mitään kausia minulla ei ole ollut, jolloin olisin mainitsemallasi tavalla oirehtinut. Väsymystä olen potenut lähinnä silloin, kun olen juonut liian vähän vettä enkä ole syönyt riittävästi. Tämäkin on ollut lähinnä päiväkohtaista, ei pitkään jatkuvaa.

      Oletko laskenut koskaan, kuinka paljon tavallinen päiväsi sisältää hiilihydraattia, rasvaa ja proteiinia? Kuinka paljon saat niistä kaloreita? Vaikka en missään nimessä kehoita laskemaan kaloreita (sillä kalori ei ole vain kalori. Jokainen energianlähde toimii eri tavalla kropassa: esim. verensokeri nostaa insuliinintasoa ja insuliinin ollessa koholla estyy kehon omien rasvavarastojen käyttäminen!), olisi hyvä tarkistaa riittävä energiansaanti.

      Liian vähäinen energiansaanti saattaisi myös selittää mainitsemasi huonotuulisuuden ja muiden negatiivisten tunteiden pinnalle nousemisen.
      Tarkistapa, saatko ruoastasi riittävästi energiaa! Yleisesti sanottuna karpatessakin olisi hyvä saada päivässä n. 1500 kcal, jossa hiilihydraateista tulisi n. 10 %, rasvasta 70 % ja proteiinista 20 % päivän energiantarpeesta.

      Hienoa, että olet saanut myös positiivisia vaikutuksia karppieväillä. Tsemppiä sinulle! :)

      Poista
  3. Kiitos vastauksesta! :)

    Oon muutaman kerran kattonu kalorilaskurista minkä verran saan energiaa päivässä, ja totesin silloin että ilman kermaa ja runsasta oliiviöljyn käyttöä kalorimäärä olisi hyvin niukka.
    Nälkää en silti ole tuntenut, sillä syön heti kun nälkä iskee, eli neljä kertaa päivässä.

    Mieheni kehotti lisäämään ruokavalioon hedelmiä, joista saisi sokeria ja hiilareita. Olen miettinyt sitä, ja kokeilen ehkä ensi viikolla.

    Karppaus on silti mun juttu :) nautin tästä ja hyvästä ruuasta! :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...