Rakas lähisukulaiseni menehtyi loppusyksystä vuosien taistelun jälkeen suolistosyöpään. Julkaisen kertomuksen hänen taistelustaan osittain siksi, että kyseinen ihminen ja hänen läpikäymänsä kamppailu syöpää vastaan on ollut yksi innoittaja Karppikissan kotona-blogille. Ruokavalion merkitystä terveydelle ei pitäisi missään nimessä väheksyä. En suosittele kirjoitusta herkimmille.
Noin seitsemän vuotta sitten reiluun ikään varttuneen lähisukulaiseni A:n terveys alkoi oireilla: pahoinvointia, vatsakipuja, ongelmia suolen toiminnassa. Aikansa hän kärvisteli oireidensa kanssa kotonaan, hiljaa, kunnes ei enää pystynyt.
Monen päivän 40 asteen kuume pakotti hänet viimein sairaalaan, jolloin alkoi selvitä että kaikki ei todellakaan ollut kunnossa.
Pian syy kuukausien oireiluun selvisi - paksusuolen syöpä.
Tilanne oli meille jokaiselle shokki. Kuinka nyt tästä eteenpäin?
Diagnoosista alkoi hurja ruletti. Koska kasvain ei ollut luonteeltaan kovin aggressiivinen (mikäli oikein muistan, luokitus 3), eikä se ollut levittänyt etäpesäkkeitä muualle kehoon, huokaisimme hieman helpotuksesta. Tilanne ei ollut pahin mahdollinen, mutta varsinaiset koettelemukset olivat silti edessä. Suurin osa kasvaimesta ja samalla sairas osa paksusuolesta poistettiin leikkauksesta, jonka jälkeen jäljelle jäänyt osa (jota ei kasvaimen hankalan sijainnin takia saatu kokonaan pois) pyrittiin hoitamaan sädehoidolla ja sytostaateilla. Samalla A:lle laitettiin avanne, jonka oli tarkoitus olla vain väliaikainen ratkaisu.
Usean kuukauden syöpähoitojakson jälkeen A sai vihdoin hyviä uutisia. Syöpä näyttäisi olevan poissa. Sen sijaan yleiskunto oli romahtanut rankkojen hoitojen myötä. Nyt kun syöpä oli taltutettu, jäljellä oli toipuminen syöpähoidoista. Valitettavasti tämä oli vasta alkua.
Kului parisen vuotta. A totutteli elämään avannepotilaana ja syöpätoipilaana. Yleiskunto kohosi vähitellen, mieli virkistyi ja jalatkin alkoivat kantaa hieman pidemmälle. Ainoa ongelma A:lla oli noudattaa avannepotilaan ruokavaliota. Sitä, millainen avannepotilaan ruokavalion tulisi olla, en lähde tässä selvittämään. Tilanne kuitenkin oli se, ettei A syönyt niin kuin piti, jonka seurauksena avanteen kanssa oli ongelmia (ummetus ja lukuisat suoliston tyrät). Siinä vaiheessa syöpä oli painunut ajatuksista taka-alalle. Valitettavasti onni oli vain väliaikaista.
Jossain vaiheessa A alkoi saamaan samankaltaisia oireita kuin diagnoosia edeltäneenä vuonna. Suoli ei toiminut normaalisti, eikä myöskään vetänyt ruokaa. Suurin osa syödystä ruoasta tuli samaa reittiä ylöskin. A pelkäsi pahinta, me muut myös. Pian pelko osoittautui todeksi, syöpä oli kuin olikin uusinut. Alkoi jälleen uusi jakso syöpähoidoissa, sen mukanaan tuoma yleiskunnon heikkeneminen. Syöpähoitojen edetessä kävi selväksi, että tämä syöpä olisi huomattavasti ensimmäistä hankalampi tapaus hoitaa. Tällä kertaa kasvain oli uusinut sellaiseen kohtaan, ettei sitä voitu leikata. Lääkärit päätyivät sytostaattihoitoihin ja toivoivat parasta.
Sytostaatit tehosivat pienissä määrin kasvaimeen, joka vähitellen alkoi kuin alkoikin kutistua. Ikävinä sivuoireena A:n yleiskunto heikkeni niin dramaattisesti, että syöpähoidot olivat vaarassa keskeytyä. Hemoglobiiniarvot romahtivat ja sydänkin oli kovilla. Lopulta tilanne oli siinä pisteessä, että sytostaattihoidot lopetettiin liiaksi heikentyneen yleiskunnon takia. Riskinä oli, että A menehtyisi sytostaattihoitoihin, mikäli hoitojaksoa vielä jatkettaisiin. Koska syöpä ei tälläkään kertaa ollut aggressiivinen (kasvain suurentui erittäin hitaasti, eikä levittänyt etäpesäkkeitä), hoidot lopetettiin A:n yleiskunnon paranemisen toivossa. Pian kävi kuitenkin selväksi, että tämä sytostaattikuuri oli viimeinen, mitä A:lle tullaan koskaan antamaan.
Sytostaattihoitojen lopetuksen jälkeen A:n yleiskunto otti askeleen parempaan suuntaan, mutta elämä avannepotilaana ei ottanut onnistuakseen. Ruokavalion ollessa avannepotilaalle sopimatonta, suolisto jatkoi oireiluaan. Sen vuoksi A joutui käymään useissa leikkauksissa avanteen ongelmien ja vatsan tyrien takia. Leikkaukset olivat huonokuntoiselle A:lle kova koetus. Usein kävi niin, että A heräsi leikkauksen jälkeen teho-osastolta. A:n toipuminen leikkauksista oli hidasta myös siksi, että sytostaattihoitojen myötä elimistö muodosti uusia soluja entistä heikommin ja sitä kautta leikkaushaavat paranivat hitaasti. Hitaasti, mutta varmasti. Syöpää ei kuitenkaan voitu parantaa. A:n voimat eivät kestäneet syöpähoitojen tuomaa rasitusta.
Siinä vaiheessa, missä lääkärit nostivat kätensä pystyyn syöpähoitojen suhteen, aloin kaikessa hiljaisuudessa pohtia vaihtoehtoja helpottaa A:n loppuelämää. Tilanne ei voinut olla näin toivoton. En ehkä paranna syöpää, poista kasvainta, mutta ehkä tilanteen helpottamiseksi on vielä tehtävissä jotain. On pakko olla keinoja, joilla ihminen voi itse helpottaa oloaan. Toivoa tilanteeseen lisäsi se, että lääkärit uskoivat A:lla olevan edessään vielä vuosia, mikäli syöpä ei muutu senhetkistä aggressiivisemmaksi.
Tässä vaiheessa mediassakin kerrottiin tutkimuksista, joiden mukaan prosessoidut lihatuotteet (makkarat ja muut nitriittipitoiset elintarvikkeet) ovat yhteydessä syöpään. Sen sijaan media vaikeni viljatuotteiden ja sokerin haitallisuudesta mm. elimistön tulehdustilaa lisäävinä tekijöinä, mikä on taas toinen syövälle altistava tekijä. Asiaa tutkittuani aloin vähitellen tajuamaan kuinka paljon A:n oloa voisikaan koettaa helpottaa ihan ruokavalion muutoksella. Esimerkiksi erilaisia suolisto-ongelmia poteville suositeltava SCD-ruokavalio, gluteenittomuus, maidottomuus, makkaroiden ja muiden haitallisten eineksien karsiminen ruokavaliosta, runsas C-vitamiinin nauttiminen ja muutenkin huolehtiminen tarvittavien ravinteiden saamiseksi, saattaisi kohentaa A:nkin vointia huomattavasti. Yritinkin ehdottaa hänelle suolistoystävällisempää ruokavaliota, mutta huonolla menestyksellä.
Ongelma oli siinä, ettei A suostunut. Hän ei halunnut muuttaa ruokavaliotaan, ei edes kokeeksi. Ikävintä tilanteessa oli se, että A:n senhetkinen ruokavalio koostui lähinnä elintarvikkeista, jotka ärsyttivät suolta entisestään, ruokkivat elimistön tulehdustilaa ja heikensivät sitä kautta yleiskuntoa, mikä loi taas hyvät edellytykset syövän villiintymiselle...
Yrityksistä huolimatta A jatkoi leivän, pullan, perunoiden, makeisten ja makkaran syöntiä. Monipuolisesta ravinteiden saannista ei ollut tietoakaan ja pian oltiin tilanteessa, josta ei ollut paluuta. Alkoi viimeinen kesä.
A:n terveydentila alkoi kesällä heikentyä huomattavasti. Hemoglobiini tippui säännöllisesti vaarallisen matalalle. Edes punasolut, joita A:lle pumpattiin tiputuksessa eivät saaneet hemoglobiinia nousemaan. A kärsi myös pahasta ripulista, jolle ei löytynyt selkeää syytä. Aiemmin kärsittyään jatkuvasta ummetuksesta A otti hetkestä kaiken irti. Nyt hän saattoi syödä mitä vain eikä ummetuksesta ollut tietoakaan. Vasta jälkeen päin selvisi, että ripuli oli oire astetta vakavammasta ongelmasta - osittaisesta suolitukoksesta. Tietämättömänä ongelmasta A söi ruokaa, mikä hänelle kaikista heikoimmin sopi niin kauan, kunnes tilanne otti askeleen huonompaan suuntaan. Lopulta suolisto meni tukkoon. Syöty ruoka ja juoma tuli oksennuksena takaisin. Vatsakivut olivat sietämättömät. Hemoglobiini ja elimistön ravitsemustila erittäin huonot. A päätyi sairaalaan, viimeistä kertaa.
A:n suolitukosta yritettiin vielä hoitaa leikkauksella, erittäin huonosta yleiskunnosta huolimatta. Kävi ilmi, että mikäli leikkausta ei tehdä, laajan tukoksen aiheuttaman paineen takia suolisto olisi vaarassa revetä ja edessä olisi erittäin kivulias kuolema. Niinpä A leikattiin vielä kerran. Leikkaus onnistui ja tie vei jälleen teho-osastolle tarkkailuun. Myöhään leikkauspäivän iltana sain puhelinsoiton. A:n sydän ei ollut kestänyt leikkauksen aiheuttamaa rasitusta ja niin A:n elämä tuli päätökseensä lokakuussa perjantai-iltana.
Surullista tilanteessa on se, että itse syövän aiheuttamat komplikaatiot eivät olleet varsinainen kuolinsyy vaan yleiskunnon heikkenemisen ja suolitukoksen aiheutti suurelta osin huonolaatuinen, ravinneköyhä ruokavalio, joka koostui loppuaikana pääasiassa vain viljasta, sokerista ja maidosta. Mielessäni on pyörinyt ajatus, kuinka erilainen elämänlaatu A:n viimeisinä elinvuosina olisi saattanutkaan olla, mikäli hän olisi uskaltanut kokeilla elimistölle huomattavasti paremmin sopivaa ruokavaliota, joka ei ärsytä suolta ja altista krooniselle tulehdustilalle ja aiheuta sitä kautta yleiskunnon heikkenemistä ja sairastelukierrettä.
En väitä, että ruokavalio olisi yksin tuonut 100% helpotusta, mutta tilannetta vuosia vierestä seuranneena olisin toivonut, että A:n viimeiset elinvuodet olisivat olleet edes hieman helpompia. Sekin olisi ollut suuri helpotus. Läheisen ihmisen kärsimystä on erittäin tukalaa seurata avuttomana vierestä. Tilannetta ei helpota se, että yritin etsiä keinoa parantaa hänen vointiaan ruokavalion avulla ja kun uskoin sen löytäneeni hän ei tahtonut ottaa apuani vastaan. Hän ei uskonut, että ruokavaliolla on hyvinvoinnille niin suurta merkitystä. Kunpa hän olisi edes suostunut kokeilemaan...
Kärsimyksesi on ohi,
urakkasi päätöksessä.
Elävästi mieleeni jäi
Positiivinen asenteesi,
tahtosi luja, luonteesi
joka tukalassakaan tilanteessa
ei suostunut antamaan periksi.
Paljon mustaa huumoria,
sairaudesta ankarasta.
Sen avulla valettiin toivoa
paremmasta huomisesta.
Kunpa edes ripauksen
asenteestasi positiivisesta
olisin perinyt sinulta,
jotta tarpeen tullen itsekin
osaisin pysyä vahvana.
Lepää rauhassa,
rakas taistelija A <3
