sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Karppaus ja alkoholi, huono yhtälö!

Sen sain todistaa jälleen perjantaina. Lähdettiin nimittäin kaverin kanssa hetken mielijohteesta vetämään "puistokännit". Litran tonkka viiniä ja yksi olut, yhteensä 9 annosta aikavälillä 17.30-22.30. Alkoholilaskurin mukaan huiput ovat olleet hetkellisesti siellä 1,7 promillen tuntumassa. Voisin vaikka vannoa, että olo oli sama kuin 3 promillen humalassa. Ainakin alkoholilaskurissa 3 promillen kohdalla olevat kriteerit täyttyivät kirkkaasti ja vähän ylikin. Sen enempää en lähde asiaa aukaisemaan. :D

Seuraavana päivänä podin mahtikrapulaa klo 15 asti. Sain syödyksi huikeat kaksi lihapullaa ja tuhottomasti vettä/maitoa. Bänditreenit alkoivat klo 17, jossa sinnittelin kylmän veden avulla sinne klo 20 asti. Lopulta kävin kotimatkalla hakemassa pepperonipizzan, appelsiinimehua ja vichyä, kunnon krapulanhäätömätöt siis :D Pistettiin päälle varmaan triplajuusto, tonnikalaa, valkosipulia ja majoneesia. Appelsiinimehua lantrattiin samalla määrällä vichyä, näin juomasta ei tullut liian makeaa. Ruoan jälkeen viimeisetkin krapulan rippeet oli karistettu, sitten olikin hyvä mennä nukkumaan univelat pois.

Humala olisi varmasti pysynyt paremmin hallinnassa, jos olisin syönyt sinä päivänä enemmän hiilareita. Kävi kuitenkin niin, että olin syönyt vain lihapullia ja kermaista sienimuhennosta, jossa ei hiilareita ole nimeksikään.
Sama koskee krapulaa. Juhlapäivänä tankatut hiilarit ovat auttaneet omalla kohdallani lieventämään krapulaa. Kannattaa myös syödä juomisen ohella, niin juhliminen pysyy paremmin kontrollissa.

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että seuraavaan kertaan, kun olen samaisessa kunnossa, saa vierähtää muutama tovi. Yleensä se on venynyt siihen puoleen vuoteen. Mikään absolutisti, en aio olla. Parempi ehkä tyytyä siihen max. 3 annosta kerralla, ettei pääse kuningas alkoholi tekemään tepposiaan :D Eli krapulaa tulen uudemman kerran potemaan loka-marraskuussa, käy minulle! Jään nyt katsomaan, kuinka käy viikkopunnitukselle, saanko aivan karmeat lukemat. Ainakin tiedän missä on syy, eikä tätä tapahdu kohdallani kovin usein. Turha siitä on sen enempää stressata, tulenhan olemaan seuraavat puoli vuotta vähemmällä alkoholilla! :D

Olisi mukava kuulla, millaisia kokemuksia alkoholin ja karppauksen yhdistämisestä teillä on, muut karppaajat? :)

2 kommenttia:

  1. Hei. Minä alotin karppaan vasta viikko sitten. olutta tullut ennen juotua.Nyt oltiin mökillä. Pe otin kirkasta sokerittoman limsan kans ja la punkkua ja pari lightlonkkua. ei ollut krapulaa. Ei kai tuo alkoholi sovi mutku ei ilmankaa osaa vkl olla.Ja tuolla mökillä aina tullut vähä otettua... Saas nähdä tippuuko paino?

    VastaaPoista
  2. Heissan, ja kiitos loistavasta blogistasi!
    Aikoinaan karpatessani biletin välillä ankarastikin, ja aina ilman minkäänlaista krapulaa. Resepti on tämä: viinan pitää olla kirkasta ja lantringin sokeritonta (lightia tai vichyä). Olutta ei voi juoda, eikä viiniä, mutta siideriäkin voi lipittää niin paljon kuin sielu sietää niin kauan kuin se on ligthtia.Eikä tullut mitään avaruuskännejäkään ilman sitä sokeria. Viinanjuonnista jo luopuneena en tosin suosittele kenellekään (se on myrkkyä), mutta juotte te nuoret kuitenkin... ;)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...