Pikainen päivitys päivän syömisistä ja liikunnoista:
klo 12: juustoinen pepperonimunakas, kermakahvi
klo 16: kuppi mustaa teetä
klo 19: neljä Lindströmin pihviä, tuoresalaatti
klo 21: 75 g Taffelin versio Pringeleistä, makuna sour cream onion, kermakahvi
lisäksi kolme litraa vettä, omegat ja D-vitamiini
Liikunnat: lihaskuntoa kotona 20 minuuttia aamulla, 30 minuuttia illalla. (olkapäät, hauikset, ojentajat+ erillinen pepputreeni)
Sattuipa käymään niin, että Lindströmin pihveistä ei jäänyt muruakaan jäljelle, kaikki meni vaikka kuinka yritimme vastustaa. No, onneksi kaapit ovat edelleen ruokaa pullollaan, joten eiköhän tästäkin viikosta ihan kohtuubudjetilla selvitä. :)
Päivän viimeisen "aterian" ostin oikeastaan silkasta uteliaisuudesta. Monet lukijoistani varmasti tietävätkin, että pyrin välttämään ruoassani tiettyjä lisäaineita (makeutusaineita, arominvahventeita, turhaa nitriittiä, karrageenia, insuliinin toimintaa haittaavaa E471:stä...). Maustetuista perunalastuista löytyy valitettavan usein arominvahventeita (E621 tai hiivauute), joista en koe olevan muuta kuin haittaa kropalleni. Sen takia Taffelin "Pringlesit" mukaan tarttuivatkin, niistä kun ei kyseisiä myrkkyjä löydy. Hyvä!
Taffelin Tubet olivat maultaan ihan jees, ei nyt mitään maailmaa mullistavan herkullista, mutta ihan sipseiksi tunnisti. :) Kiskaistiin avokin kanssa koko tuubi kahteen pekkaan, siitä olikin hyvä siirtyä reenailemaan.
Ohjelmassa oli hieman käsi-olkapäätreeniä, lisäksi pieni 5 minuutin killeri pepulle. Kiitokset FitnessBlenderille videoista, mutta... Au! Toisaalta, eikös se sanonta kuuluu, että kipu on vain poistuvaa heikkoutta? :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti