maanantai 18. kesäkuuta 2012

Hyväkarpit ruoat juhannuksen viettoon

Karpimpaa juhannusta! Kylmälaukut täynnä ruokaa aiomme mekin lähteä juhannuksen viettoon, mutta kysymys kuuluukin, mitä ruokaa olemme mukaan pakanneet? Ihan yhtä tiukkaa linjaa emme karppauksen kanssa aio pitää kuten normaalisti. Kuten olen jo muutaman kerran aiemmin todennut, tiukan karppauksen ja alkoholin yhdistäminen ei kannata. Oman käden kautta olen saanut tuntea alkoholin vaikutuksen olevan hyvin arvaamaton, mikäli hiilaritankkausta ei ole suoritettu alle. Samoin krapula on tuplasti kauheampi, pidempi...
Siitä viisastuneena hiilarimäärä nousee jonkin verran, lähemmäksi hyväkarppia, mutta turhaa gluteenia ja sokeria on tarkoitus edelleen karsia. Oluesta emme silti aio kieltäytyä. :)

Kylmälaukkuihin on tarkoitus pakata seuraavia eväitä:

grillimakkaraa
kasslerpihvejä
sinappia ja ketsuppia
lohta
kaalisalaattia
tuoresalaattia
suolapähkinöitä
vähän uusia perunoita
banaanirahkaa (ei lisättyä sokeria)
gluteenitonta salami-pastasalaattia
gluteenitonta pannukakkua ( ½ vähemmän sokeria)
vadelmasosetta
juusto-mantelileipiä
voita
juustoa
kuohukermaa
kahvikermaa
kahvia
kivennäisvettä
olutta
punaviiniä
vodkaa

Tällaiset suunnitelmat meillä. Eiköhän näillä jo muutaman päivän pärjää.
Mitenkäs teillä on juhannussuunnitelmat, millaisilla ruoilla muut karppaajat ajattelivat keskikesää juhlistaa? :)
 

1 kommentti:

  1. Töissä sitä tulee pyhät vietettyä. :D Mutta jo sunnuntain ja maanantain olen vapaalla. Sitten voisi jotain ekstra hyvää ruokaa tehdä. Ehkä ihan salaattia ja jotain lihaa. Jälkkäriksi voisi tehdä suklaista mutakakkua tietenkin karpisti. :D Ja kuohukerman kanssa. Sitä kakkua ei olekkaan pitkään aikaan tullut tehtyä.

    --salla

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...