sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Bloggailu jatkukoon

Miksi en ole kirjoittanut mitään kahteen kuukauteen? Olenko lopettanut koko blogin? En ole. Syitä radiohiljaisuuteen on monia, tekosyitä unohtamatta. Kiire, stressi, kiinnostuksen puute liikuntaan ja terveelliseen ruokavalioon ynnä muut motivaatio-ongelmat, läheisen menetys, tekniset ongelmat läppärissä (omistamme kyllä pöytäkoneenkin, mutta se on lähinnä avokin opiskelu- ja työkäytössä. Kerrassaan mahtava tekosyy!)... Listaa voisi varmasti jatkaa pidemmällekin. Vaikka edellä mainitut "syyt" ovat surkeita perusteluita sille, miksi en ole pitänyt itsestäni parempaa huolta, en keksi muutakaan. Siispä joudun toteamaan huonon ruokavalion on tehneen tepposensa minulle, jälleen. Vaikka kyse on muutamista hassuista kiloista, jotka olen kroppaani kerännyt, tilanne häiritsee minua. En tahtoisi jälleen painia 70-kiloisten sarjassa. Tällä hetkellä se on enää muutaman sadan gramman päässä. Mikä siis avuksi?

RYHTILIIKE.

Tiukan ensi viikon toivon olevan jo pitkän aikaa toivomani tsemppiviikko, aloitus sille surullisen kuuluisalle terveelliselle elämälle, joka aloitetaan aina muutaman kerran vuodessa siinä kuitenkaan onnistumatta. Tahtoa on jälleen kerätty, motivaatiokin on korkealla (tiedän, monesko kerta kun luet nämäkin sanat tästä blogista?), mutta nyt aion kääntää itseni sellaiselle moodille, etten yksinkertaisesti voi epäonnistua. Opettelen ne elämäntavat, joita voin vaivatta noudattaa vaikka kuinka olisin stressaantunut tai muuten ikävämmissä elämäntilanteissa. Aion pitää itsestäni parempaa huolta jatkossa. Piste.

Aivan ensimmäiseksi annan itselleni heikommin menneet pari kuukautta anteeksi. Otan tästä opiksi ja jatkan eteenpäin taas hieman viisaampana. Se olkoon ensimmäinen askeleeni.

Sen jälkeen suuntaan katseeni tulevaan, korjaan ruokavalioni ja kovin laiskistuneet liikuntatottumukseni. Toivon saavani siitä voimaa ja virkeyttä tulevaan pimeään talveen, terveemmän kropan niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Tänään teen ruoka- ja liikuntasuunnitelman ensi viikolle. Eihän uuden elämän aloitus olisi mitään ilman niitä!

Siis...huomiseen,

<3 E.

6 kommenttia:

  1. Hyvä että jatkat, karppireseptejä ei voi koskaan olla liikaa :D

    Sarina x

    VastaaPoista
  2. Ihanaa kuulla taas sinusta! Uusia päivityksiä ja ruokajuttuja odotellessa... :)

    VastaaPoista
  3. Oletkin ollut mielessä! Mahtavaa, että olet palannut :) Ja tsemppiä ryhtiliikkeeseen!

    VastaaPoista
  4. Lämpimät kiitokset molemmille! :)

    VastaaPoista
  5. Ihanaa,että olet taas jakamassa maukkaita reseptejä. Tämä todella kannustaa pitämään omankin ruokavalion terveellisenä.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...