sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Karppikissa is bäk!

Hei,

Pahoittelut varsin pitkäksi venyneestä blogitauosta. Opiskelijaelämä harjoittelukiireineen sai vallan minusta loka-marraskuun ajaksi, mutta nyt alan nähdä valoa tunnelin päässä, kaiken kiireen keskellä. Siitä innostuneena ajattelin tehdä paluun blogielämään ja samalla aloittaa astetta terveellisemmän elämän. :)

Blogitauon aikana ehdin jo miettimään, jatkanko blogin pitoa lainkaan/muutanko blogin luonnetta suuntaan tai toiseen. Pitkän pohdinnan jälkeen päätin jatkaa rakkaaksi muodostunutta karppiblogia, karppaaja olen edelleen, siitä en miksikään muutu. Vähähiilihydraattisen ruokavalion lisäksi erityisesti gluteenittomuus ja lisäaineettomuus (tai ainakin niiden reilu vähentäminen) ovat lähellä sydäntäni ja haluaisin jatkossa painottaa juuri näitä ominaisuuksia. Blogin jatkoa miettiessä joudun tunnustamaan ruokien olleen mitä sattuu, pastaa ja perunaakin on mennyt (no, muutaman kerran kuukauden aikana, mitätön määrä jollekin, paljon minun mittakaavassani), pizzaa ja alkoholiakin on mennyt, kohtuuden rajoissa kuitenkin. Joskus se vain on helppoa ostaa valmis pakastepizza, nauttia yksi kylmä olut ja nauttia vapaasta loppuillasta. Täten tunnustan, että minäkin, Karppikissa, olen inhimillinen ihminen. Minäkin sorrun joskus...

Olet mitä syöt, niinhän se kuuluisa sanonta kuuluu. Vointi on viimeisen kuukauden aikana ollut syömisten mukainen. Väsyneenä, turvoksissa, uupuneena ammattiharjoittelun, opiskelujen ja työn hoitaminen tuntuu entistä raskaammalta. Miksi olinkaan niin hölmö, että sorruin kaiken kiireen keskellä syömään huonosti, tein juuri niin kuin ei pitäisi tehdä. Huoh.

Tästä viisastuneena, huomenna (itse asiassa tänä iltana) tiukempi karppielämä alkaa. Ajateltiin avokin kanssa syödä tulevalla viikolla paljon karppihampurilaisia ym. ylihyvää karppiruokaa. Odotan jo innolla hyvää ruokaa ja varsinkin sitä hyvää oloa.


Herkutellen hoikaksi, that's what I do. :)

Vähähiilihydraattista elämää, gluteenittomasti, lisäaineita vältellen, pienellä budjetilla, elämästä nauttien. Karppikissa is bäk!

Täältä tullaan, varokaa vain! :)

3 kommenttia:

  1. Jei, tervetuloa takaisin! Postauksiasi ja herkkuohjeitasi onkin täällä jo odoteltu, tämä on karppiblogeista suosikkini! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, lämpimät kiitokset! On ihanaa olla taas takaisin blogielämässä. Ja hei, kiva kuulla, että tykkäät.

      Mukavaa joulun odotusta sinulle! :)

      Poista
  2. Hienoa, että et päättänyt lopettaa. :) Meitä suomalaisia vähähiilihydraattisia-bloggaajia kun ei suomessa ole niin hirveästi. :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...