sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Suunnitelmissa paleompi elämä

Jo pidemmän aikaa mielessäni on pyörinyt ajatus vähähiilihydraattisen paleoruokavalion kokeilemisesta. Nykyiseen ruokavalioon verrattuna ero ei olisi suuri. Jättämällä ainoastaan maitotuotteet (kerma, rahka, raejuusto) pois, uskoisin olevani jo lähellä paleo-ruokavalion ideaa, sillä nykyiseen perusruokavaliooni ei ole enää vuosiin kuulunut viljatuotteet, einekset eivätkä muutkaan yliprosessoidut elintarvikkeet. Rasvoista käytän ainoastaan voita, kookosöljyä ja oliiviöljyä. Lisäksi nautin purkista omega-3:set (EPA ja DHA). Rypsiöljystä ja muista kasviöljyistä en perusta niiden heikon omega-3/omega-6 -rasvahapposuhteen vuoksi.

Margariinia olen ostanut viimeksi vuonna 2009. Pian sen jälkeen kuulin transrasvojen  ym. kovetettujen kasvirasvojen haitallisuudesta. Luin aiheesta lisää usealta eri taholta ja sen ansiosta vaihdoin margariinin voihin ja muutkin maitotuotteet täysrasvaisiin vaihtoehtoihin. Voin käsi sydämellä sanoa sen olleen  yksi fiksuimpia päätöksiä kohti terveellistä, mutta silti nautinnollista elämää! En enää pelkää rasvaa, enkä usko sen lihottavan. Yli sata grammaa rasvaa päivässä jo vuosien ajan nauttineena voisi ulkomuotoni kuvitella olevan täysin erilainen todellisuuteen verrattuna, mikäli uskoisin nykyistä rasvateoriaa. Silti juuri viimeisien vuosien aikana painonhallinta on ollut erittäin helppoa, paino on normalisoitunut kuin itsestään, kroppa on kiinteytynyt ilman sen kummempaa liikuntaa ja ero arjen jaksamisessa on huikea.

Tähän mennessä paleompaan ruokavalioon siirtymistä on vaikeuttanut se, että minäkin olen ihminen. Minullakin on omat heikkouteni.

a) olen perso juustolle
b) tykkään kermasta, niin ruoassa kuin kahvin kera

Tähän on kuitenkin lähipäivinä tulossa muutos! Syötyäni maitotuotteet loppuun jääkaapista (koska tapanani ei ole heittää ruokaa roskiin), aloitan maidottoman ja viljattoman ruokavalion. Hip hei, nyt se on sanottu. Ja lupaus pitää!

Kuten aiemmin mainitsin, minun ei tarvitse muuttaa ruokavaliotani radikaalisti. Tästä hyvänä esimerkkinä voin kertoa hieman aamiaisesta, jonka tänään valmistin.

Paleo-aamiainen, uskoisitko?

Vuonna 2009 söin aamiaiseksi: leipää ja jogurttia.
Vuonna 2010-2012 söin aamiaiseksi: juusto-mantelileipää ja turkkilaista jogurttia.
Vuonna 2013 syön jatkossa: juustotonta mantelileipää ja kookoskermaan tehtyä marjajogurttia.

Tarkoitus on lisätä avokadon ja kasviksien, marjojen sekä joidenkin juureksien (muttei perunan, sen sisältämien antiravinteiden vuoksi) käyttöä. Kerman ostan jatkossa kookoskermana. Laskeskelin, että päivittäinen hiilihydraattimäärä on jatkossa suunnilleen 50-80 gramman luokkaa, proteiinia saisin 70-100 grammaa ja rasvaa myös 100-120 grammaa. 

Jees, semmoisia suunnitelmia. Tästä on hyvä siirtyä ruokasuunnitelman tekoon! :)

5 kommenttia:

  1. Omasta kokemuksesta sanoisin että paleona olo on selvästi kevyempi kuin "laktokarppina". Itsellä maitotuotteet tuntuivat jumittavan kroppaa ja hidastavan aineenvaihduntaa, ja poisjättäminen on auttanut siihen. Kirkastettua voita käytän yhä, siinä ei ole keittämisen jälkeen ole pahemmin enää mitään maitotuotteeksi laskettavaa jäljellä. Yllättävän vähän on tullut kermaa ja juustoa ikävä, vaikka luulin itsekin ettei tästä mitään tule ilman maitotuotteita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, kiva kuulla sinusta pitkästä aikaa!

      Uskoisin omienkin lievien vatsaoireiden hellittävän maitotuotteiden karsimisella. Ainakin näin alkuun ajattelin syödä voin ihan voina, sen verran mitä sitä kuluu. Mikäli oireet eivät hellitä, jätän senkin pois tai siirryn mainitsemaasi kirkastetun voin käyttöön. Aika näyttää. :)
      Suurimpana muutoksena nyt tulevat kahvin, kerman ja juuston pois jättäminen ruokavaliosta lienee riittävästi yhdelle viikolle. Mikään kiire tälle muutokselle ei ole. Tärkeintä on oppia sellaiselle ruoalle, jossa voin hyvin vuosia, vuosikymmeniä... :)

      Uskon, että omalla kohdallani käy juuri samoin kuin mainitsit. Totuttuani maidottomaan elämään, en enää kaipaa kermaa ja juustoa, ainakaan samalla tavalla. Olenhan jo oppinut pois sämpylöistä, patongeista, makaronista, perunasta, riisistä, leivoksista, pullista, kakuista. Mikäli pääsin irti viljasta, maitokaan ei tule olemaan ongelma! :)

      Kävin muuten tsekkaamassa banaanilettujesi ohjeen, vaikuttaa HYVÄLTÄ! Kokeiluun menee. Mukavaa kevättä sinulle! :)

      Poista
  2. Hei! Kiinnostuin nyt itsekin toden teolla siirtymisestä paleoon, eli mun tapauksessa jo pari vuotta vhh:ta noudattaneena pitäis sitten luopua juustosta, kermasta, rahkasta, raejuustosta (AH RAKKAUTENI), kermaisesta jugusta ja kahvimaidosta. Pelottaa hieman, mutta luulen, että loppujen lopuksi ei ehkä ole niin helppoa, koska tosiaan viljastakin luopuminen onnistui aikoinaan hyvinkin iisisti :) Haluais vaan kokeilla miten tämä paleo vaikuttaa, koska tuntuu etten ihan sinut ole maitotuotteiden kanssa. Olen kuullut esimerkiksi hyviä kokemuksia paleon vaikutuksesta ihoon, joten sitäkin kiinnostaisi testata.

    Kamalaa vaan, kun mietin, että pitäiskö nyt tässä luopua sitten kahvista vai löytäisikö kahvimaidolle korvikkeen esim. kookosmaidosta?? Tai sitten opettelen juomaan sen mustana (YH) :D Heeei ja sellaista sinulta piti kysyä, että mikä tuon juustottoman mantelileivän ohje mahtaa olla? Olen tehnyt sen leivän aina sillä juustoraasteella enkä keksimällä keksi mitä siihen sitten tilalle heittää :D

    Kiitos jälleen kerran huipusta blogistasi! Sattumalta olin juuri lukenut itse paleosta ja sitten sinulta tuli tämä postaus, niin sait mut nyt kyllä messiinn tämän paleon suhteen :D

    VastaaPoista
  3. typo tuolla: "ei ehkä ole niin helppoa" piti sanoa että "ei ehkä ole niin vaikeaa, koska viljastakin luopuminen..."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Misu!

      On lohduttavaa kuulla, etten ole ainut maitotuotteista luopumiseen haikeasti suhtautuva. :P

      Kommentissasi kirjoitit kahvista luopumisesta.. Noh, voin kertoa ilouutisen, eipä tarvitse (sinun eikä minun)! Bongasin jääkaapista purkin rehellistä kookoskermaa, lorautin sitä ah, niin ihanan pikakahvin joukkoon, tarkoituksenani testata aineksien yhteensopivuutta... Mikäli ei pelkää lievää kookoksen makua kahvissa, uppoaa ihan varmasti. Peittoaa mustana juomisen ainakin 5-0.

      En ehkä tavallista kookosmaitoa lähtisi laittamaan kahviin, mutta Santa Marialta löytyy violetin sävyinen (tjsp.) tetra kookoskermaa, jossa on 80% kookosta, loput vettä. Eli lisäaineetonta, mahdollisimman puhdasta tavaraa, suosittelen!

      Ja hei, kiva että tykkäät! Pelkäsin jo hetken, että hylkäävätkö kaikki karppikaverit minut, mutta toisin taitaa käydä. Karppaaja olen edelleen, mutta paleosti. :) Ja antaahan tämä paleomeininki ihan uutta virtaa kirjoittaakin, nyt kun alkaa pahin rumba kandin kirjoittamisestakin väistyä ainakin muutamaksi viikoksi. heh. Palataan! Ja kiitokset hyvistä kysymyksistä. :)

      Ai niin se leipä! Juustottomaan mantelileipään tulee pari ruokalusikallista oliiviöljyä, ripaus suolaa, 1 tl psylliumia ja mantelijauhetta (n 2 rkl mantelijauhetta per kananmuna), että koostumus on hyvä. Psyllium sitoo itseensä paljon nestettä, joten taikina saa olla aluksi juoksevampaa, kiinteytyy 5-10 minuutissa mukavan leipämäiseksi.

      Useimmiten teen kolmen kananmunan satsin, niin ei tarvitse olla koko ajan leipiä vääntämässä. :) Kirjottelen reseptiä varmasti ihan postauksen muodossa, kunhan joudan. Mutta jos et malta odottaa, niin yllä oleva resepti varmasti antaa suuntaa! Paista 200 asteessa, kunnen leipäsi ovat kauniin kullanruskeita :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...