perjantai 24. toukokuuta 2013

Herkkuja kesäkeittiöstä: Kreikkalainen salaatti

Kesällä tekee mieli syödä kevyesti. Erityisesti kesähelteiden aikaan monet haluavat lautaseltaan löytyvän jotain raikasta, yksinkertaista, mutta silti hyvää. Ähky ja kuumuus kun eivät ole se mieluisin yhdistelmä... :D

Yksi ehdottomia suosikkejani kesän herkuista on kreikkalainen salaatti, joiden raaka-aineista ei kannata tinkiä. Mikäli kreikkalaisen salaatin tahtoo maistuvan joltain, kannattaa heti unohtaa perusmarkettien lehmänmaitoon tehdyt mauttomat sekä monesti myös vähärasvaiset kumijuustot ja ostaa sen sijaan aina kunnon fetaa (lampaan- ja vuohenmaidosta tehtyä). Tähän kannattaa ehdottomasti satsata, makuero on huima! Samoin suosittelen välttelemään niitä kuivia mustiksi värjättyjä rusinoita, joita ilmeisesti oliiveksi kutsutaan. Sen sijaan öljyssä marinoidut mehevät, värjäämättömät oliivit ovat enemmän kuin nam! Loput raaka-aineet ovatkin ihan peruskamaa, joten kreikkalainen salaatti sopii myös pienemmällekin kukkarolle. :)


Tämän kertaiseen kreikkalaiseen salaattiin käytin Lidlin Eridanous-fetajuustoa, joka on tehty lampaan- ja vuohenmaidosta. Hinta-laatusuhde tuotteessa oli mielestäni erittäin hyvä. Kilohinta fetalla taisi olla siinä 11€ kieppeillä, mikä on itse asiassa todella edullista. Oliivit ovat myös Lidlistä, öljyssä marinoituja vihreitä oliiveja. Pienenä miinuksena niissä on se, että oliivit on säilötty auringonkukkaöljyyn, jonka omega-3-6-suhde on suoraan sanottuna surkea. Päädyin siis lisäämään oliiviöljyt salaattiin ihan erikseen ja käyttämään purkista pelkät oliivit. Kyllä ne silti kumisia mustia oliiveja parempia olivat, ehdottomasti! :)


Kreikkalainen salaatti:

ruukku jääsalaattia
½ kurkku
2 tomaattia
1 pienehkö punasipuli
 kourallinen hyviä oliiveja
150 g fetajuustoa
reilusti oliiviöljyä
1 tl hunajaa
loraus sitruunamehua
mustapippuria
ripaus Herbamare-yrttisuolaa

Pilko kasvikset salaattikulhoon, leikkaa punasipuli ohuiksi renkaiksi. Voit halutessasi pieniä myös oliivit. Murenna päälle fetajuusto, lorauta joukkoon reilusti oliiviöljyä ja mausta hunajalla, sitruunamehulla, mustapippurilla ja ripauksella yrttisuolaa. Pyöräytä koko komeus sekaisin ja tarjoile heti! :)

2 kommenttia:

  1. Fetajuustosta. Päätimme mieheni kanssa alkaa ostamaan aitoa fetaa kuten mainitsemasi Lidlin Erdanous ja yhtä toistakin merkkiä jonka nimeä en nyt muista. Mieheni tykästyi ikihyviksi ja minä melkein oksensin! Aivan lampaan pyllyn makuista! Kumpikin! En tunnusta sellaista maistaneeni, mutta se on paras kuvaelma miltä se mielestäni maistui! ;)Makuero on todella huima mutta valitettavasti hunompaan päin mun mielestäni. Olen nyt kuitenkin pilkkonut "navettafetaa" mieheni salaattiannoksiin ja kauhistus kun se löyhkää sormissakin ikuisuuden että tarvitaan jotain tehoputsaria pesuun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommenttia lukiessasi pieni vahingonilon poikanen pääsi valloilleen, enkä voinut välttyä nauramasta, kiitokset siitä ja anteeksi! :D

      Lampaan- ja vuohenjuustosta tehty fetajuusto jakaa varmasti mielipiteitä aurajuuston tapaan. Sitä joko rakastaa tai sitten vihaa. Harmi, että ette tykänneet siitä molemmat. Toisaalta, nyt sinulla on hyvä syy opetella pitämään kunnon fetasta kerran miehesi siihen tykästyi!

      Voisit ehkä siedättää itseäsi ostamalla ensin fetaa, joissa on sekä lehmän, että vuohen- tai lampaanmaitoa, maku on silloin jotain salaattijuuston ja fetajuuston väliltä. Sitten pikkuhiljaa siirryt siihen lehmänmaidottomaan versioon. Toinen vaihtoehto on laittaa sitä erilaisiin piiraisiin (feta-pinaattipasteijoiat, broileripiirakka), sillä uunin kautta käytettynä maku on huomattavasti lempeämpi. ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...