maanantai 11. helmikuuta 2013

Esimerkkipäivä ruokavaliostani

Laskeskelin Kiloklubin avulla esimerkkipäivän uudistetusta ruokavaliosta (sieltä myös kuvakaappaukset). Koska en noudata virallisterveellistä ruokavaliota, minulla ei ole mitään mahdollisuuksia saada kaikkia pallukoita vihreäksi, enkä sitä kautta luonnollisesti edes pyri siihen. Korostaisin silti, ettei oma ruokavalioni ole epäterveellinen, vaikka pallukat toisin ilmoittavatkin. Päinvastoin. :)


Koska liikunnan lisäämisen myötä energiankulutukseni on myös kasvanut, hiilasin kalorit tuonne 1700 tuntumaan. Pääasiallinen energianlähde on edelleen rasva (voi, mantelit, pähkinät, maitotuotteet, kookosöljy, oliiviöljy, avokado, liha/kana/kala), josta kertyy karppaajalle hyvin normaali n. 60-70% päivän energiantarpeesta. Proteiinin osuus ruokavaliossa on n. 20-25 % luokkaa. Jäljelle jäävä 10-15% energiasta kertyy hiilihydraatista.

Esimerkkipäivän ruokailut:


Aamulla:

annos kaurapuuroa voisilmällä, pieni kinkku-juustomunakas sekä kahvi.

Koska juon päivän aikana useamman kupin kahvia, laitoin aamiaisen yhteyteen kaikki päivän kahvimaidot, yhteen kahviin ei siis mene desilitra maitoa! :D


Päivällä:

juusto-mantelileipänen,
välissä voita, keitetty kananmuna, kinkkuleikkelettä, juustoa, kasviksia

lisäksi pieni annos turkkilaista jogurttia ja mustikoita (isän poimimia, Kainuun puhtailta korpimailta <3 )

Tässä välissä menee usein kuppi kahvia, ei näy listassa (maito merkattu aamiaisen yhteyteen)

Illalla:

Kanasalaatti (100 g kanaa), jossa perussalaattiainekset ja lisäksi marinoituja punasipulirenkaita, fetajuustoa, oliiveja ja oliiviöljypohjainen kastike.

+ iso kuppi teetä, ei näy listassa. Hunajalla, tai ilman.
 


Ruokailujen lisäksi pyrin juomaan reilut pari litraa vettä päivässä, lisäksi otan pari kapselia omega-3:sta ja D-vitamiinilisän. C-vitamiinia otan silloin tällöin (en joka päivä) 1000mg veteen sekoitettuna.

Juu, ruoat varmasti vaihtelevat jatkuvasti, mutta sama energiajakauma rasvan, proteiinin ja hiilihydraatin saannin osalta toimikoon ohjenuorana ruokavalioni toteuttamisessa. Pientä vaihtelua varmasti on, mutta se lienee normaalia.

Tällainen havainnollistava postaus tällä kertaa. Toivottavasti esimerkkipäivä auttoi hahmottamaan, kuinka täällä elellään ruokailujen osalta. :)

6 kommenttia:

  1. Auttoi tosi hyvin hahmottamaan ja antoi uusia ideoita tännekin päin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno homma!

      Ehkä ymmärrän ja muistan itsekin paremmin, kuinka aionkaan syödä kun kirjaan sen tänne kaikkien näkyville. Vaikka eihän tämän esimerkin mukaan hiilihydraatit edes nouse kovinkaan korkealle edelliseenkään verrattuna. Omassa pääkopassani ajatus kaurapuurosta aamiaisella kuulostaa vain niin epäkarpilta, että kuvittelin nostavani hiilihydraatin saantia enemmänkin, vaikka todellisuudessa yhdessä annoksessa on vain n. 20 g hh. :)

      Poista
  2. Mulla lähes täsmälleen samanlainen energiajakauma :P Yleensä siis. Ainakin noin prosentuaalisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siistiä! :) Kuinka kyseinen energiajakauma on toiminut sinulla, oletko tykännyt?

      Poista
    2. Yleisen voinnin ollessa kyseessä, on toiminut oikeen mainiosti :) Mutta paino mulla on jumittanut jo useamman kuukauden, enkä oikein oo varma mistä se johtuu :/ Ihan samoja ruokia syön, ja liikuntaa harrastan yhtä epäsäännöllisen säännöllisesti kuin esim. viime keväänä, jolloin senttejä lähti tosi paljon, nyt ei oo puoleen vuoteen lähtenyt paljon mitään :/ Yksi mahdollisuus tietysti on, että syönkin liian vähän, sillä mulla jää kalorit jotakuinkin samoihin kuin sulla, ja painan kuitenkin melkein tuplasti enemmän kuin sinä! Mutta kalorimäärät tuntuvat sikäli sopivilta, että nälkää en näe, ja syön aterioilla sen verran että nälkä lähtee.

      Poista
  3. En tiennytkään että nuo kiloklubin palvelut on nykyään ilmaisia. Multa löytyy näköjään tunnuksetkin tuonne jo valmiiksi, tehty vuonna 2009 :D Täytyy kokeilla, kunhan vaan muistaisin joka päivä...

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...