tiistai 5. helmikuuta 2013

Joku roti!

Jotta viime viikkoinen mässäilymaraton ei toistuisi, on tarkoitus vetää tällä viikolla astetta tiukempaa karppievästä.

Kävin eilen ostamassa kaupasta reilun 1,2 kg paketin lohta, valmistin puolet siitä päivälliseksi. Kaveriksi en ottanut salaattia enkä muutakaan lisuketta. Makua ruokaan antoi kuitenkin loheen tehtyihin viiltoihin asetellut aurajuusto- ja tomaattiviipaleet, chiliöljy, sitruunapippuri ja merisuola. Kuvaa en valitettavasti ehtinyt ottaa, oli meinaan sen verran nopeasti lautaselta häviävää sorttia! :)

Täysin ongelmitta ei maanantaini kuitenkaan sujunut. Alunperin olin suunnitellut laittavani lohen kookosmaidon ja mausteiden kanssa muhimaan uuniin, mutta suunnitelmiin tuli muutos heti kauppaan päästyäni. Verenpaineeni oli lähelle nousta vaarallisia lukemia etsiessäni hyllystä kookosmaitoa, jota ei ole jatkettu vedellä ja stabilointiaineilla. Useaa eri merkkiä ja kokoa kookosmaidoista löytyi, mutta kaikissa taas oli valmistettu meiningillä "sama p...a eri paketissa". Parhaillaan käytettiin kolmea eri stabilointiainetta, joista yksi oli valitettavan usein E407, eli karrageeni, joka aiheuttaa kehoon tulehdustiloja. Marssin takaisin maitohyllylle, nappasin kuohukerman ostoskoriini ja suuntasin kassalle.

Se siitä kookoslohesta.

Puolet lohesta on siis tuhottu, mutta mitä tapahtui toiselle puolikkalle?

Kuutioin jäljelle jääneen osan lohesta mukaviksi suupaloiksi, paistoin runsaassa voissa, maustoin suolalla ja sitruunapippurilla, purkitin lohen kauniisti rasiaan ja laitoin sen jääkaappiin tätä päivää varten. Jostain syystä lasisesta kiposta on kummasti illan ja aamun aikana hävinnyt nuita valmiiksi paistettuja lohikuutioita. Ne on niin hyviä! Tavoitteena on silti saada jäljellä olevasta lohesta tehtyä kermaista lohikeittoa karpisti. En ole ikinä valmistanut minkäänlaista lohikeittoa, mutta kerta se on ensimmäinen! :) 

Jos jollain on jotain idioottivarmaa lohikeittoreseptiä, johon ei tarvita perunaa tai muitakaan juureksia, otan mielelläni vinkkejä vastaan!

1 kommentti:

  1. tälläsen löysin. tylsä mutta ehkä saat jtn idistä!

    Lohikeitto

    yksinkertainen,nopea, tuhti lohisoppa

    kaksi annosta

    Lohikuutioita pari kourallista
    Sipulia 2-3 kpl
    Kuohukermaa 4-5 dl
    Voita
    Mustapippuria
    Suolaa
    Tilliä

    Kuutioi sipuli. Kuullota se voissa.
    Lisää kuohukerma. Kun soppa kiehuu,
    lisää lohi ja mausteet. Kun kala on
    kypsää (eli n. minuutin päästä),
    annostele lautasille. koristele
    tuoreella tillillä ja voisilmällä.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...