torstai 22. elokuuta 2013

Ruokapäiväkirja 22.8.

Pikainen kirjaus päivän syömisistä ja liikkumisista. Pakko mainita, että sainpa pohkeet jumiin eilisen Hiit-rykäisystä, au! Mikäli erehdyn asettumaan yhtään pidemmäksi aikaa paikoilleen on ylösnouseminen melko tuskaa. Tai ei siinä nousemisessa mitään pahaa ole, ainut ongelma vain on, ettei pohkeet oikene suoriksi!! Taitaa olla palauttavan iltalenkin paikka, tänäänkin. Aivan uskamatonta... en ymmärrä, miten sain jalkani tällaiseen kuntoon... apua! Olen käyttänyt Hiittiä treenimuotona ennenkin, mutta en ole itseäni saanut sillä näin kipeäksi... :D

Syömiset tänään:

klo 10: kermakahvi
klo 12. kahden kananmunan munakas, pätkä makkaraa, sipulia, paprikaa ja reilusti juustoa. Syönnin jälkeen napostelin muutaman viinirypäleen kermakahvin kera
klo 18: uunissa pitkään haudutettua porsaan uunilihaa (pulled pork), hapankaalia, voita ja sinappia. Jälkkäriksi jälleen viinirypäleitä, mutta pakastettuja sellaisia (kannattaa kokeilla, ovat parempia kohmeisina!)
klo 22: purkki rahkaa, 1 rkl kookosöljyä + 5 dl yrttiteetä hunajalla makeutettuna

lisäksi parisen litraa vettä, B-active poretabletti sekä 2 omega-3:sta ja D-vitamiinia

Liikuntaa: 5 km pyöräilyä, kävelylenkki + reilut venyttely (tulossa)

Nyt painun sinne kävelylenkille ja venyttelemään. Jos jollain on hyviä vinkkejä Erittäin jumittavien pohkeiden aukaisuun, otan niitä vielä enemmän mielelläni vastaan! Illanjatkoja, huomiseen. :)

5 kommenttia:

  1. Maistoin noita kohmeisia viinirypäleitä, ja vitsi että olikin hyviä! Maistui ihan mehujätskille paitsi paremmalle. Tuli tehtyä vaan liian iso satsi, kun pakko on käydä vähän väliä napsimassa.. 500g rasia menee äkkiä. :D Venyttelyvinkkejä ei oikein ole jakaa, pohkeet on semmoiset että kun ne menee jumiin niin itse en saa niitä auki kuin odottelemalla. Päkiän nosto seinää vasten tuntuu kyllä hyvältä mut aikansa ottaa silti ennen kun lihasjumi aukeaa. Putkirullailu vois olla aika ihanaa kipeillä pohkeilla ja tuoda vähän helpotusta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, että innostuit kokeilemaan pakastettuja viinirypäleitä, ovat kyllä superhyviä! :)

      Itsellä on kans samaa ongelmaa pohkeiden kanssa. Tuntuu, että mikään muu kuin aika ei auta. Putkirullaakin kokeilin. Auttoi ehkä puoleksi tunniksi. Huoh, ehkä tämä tästä! Teen vaikka yläkroppaa siihen asti, että jumit aukeaa kintuista... :D

      Poista
  2. Hei haluaisin kuulla lisää tosta sun Hiit-treenailusta. Mitä siis käytännössä teet? Google ei antanut mulle mitään yksiselitteistä tietoa aiheesta...

    VastaaPoista
  3. Oletko vallan lopettanut bloggaamisen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, bloggailu on päässyt vähän puolivahingossa jäämään. En kuitenkaan aio lopettaa! kyseessä on pikemminkin luova tauko, pitkäksi venähtänyt sellainen! Karppikissa palaa kuvioihin pian... Maltathan vielä hetken? :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...